Seuralla töissä nyt seurakoordinaattori ja valmennuspäällikkö!
SeuraJulkaistu: 26.02.2021 00.00

Seuralla töissä nyt seurakoordinaattori ja valmennuspäällikkö!

Uutena seurakoordinaattorina on aloittanut liikunnanohjaaja (AMK) Kimmo Luukkola, joka valittiin tehtävään kaiken kaikkiaan 16 kovatasoisen hakijan joukosta. Jatkossa seurakoordinaattori tulee vastaamaan seuran matalankynnyksen toiminnasta eli mm. perhe- ja nappulatoiminnasta, koulujen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, soveltavan liikunnan toiminnasta ja tyhy-toiminnasta. Kimmo tullaan tietenkin näkemään myös mukana järjestelytehtävissä seuran erilaisissa tapahtumissa.

”Olen innolla odottanut opiskelujeni aikana, että pääsen toimimaan oman alan töissä. Pääsen toteuttamaan kerättyä tietoa/taitoa ja oppimaan lisää käytännössä. Erityisesti haluaisin tukea yhteisöllisyyden tunnetta, tarjota jokaiselle mahdollisuuden nauttia liikunnasta, ylläpitää ja kehittää yhteistyötä kaikilla osa-alueilla”, Kimmo kertoo tuntemuksistaan työn aloitettuaan.

Seurassa reilut 5 vuotta seurakoordinaattorina työskennellyt Jaakko Kaistinen siirtyy vastaamaan seurassa joukkuetoiminnasta sekä valmennus- ja urheilutoiminnan kehittämisestä valmennuspäällikön tittelillä. Jaakko siis tukee joukkueita ja valmentajia näiden toiminnassa mm. kouluttamalla ja tutoroimalla valmentajia sekä rakentamalla ja jalkauttamalla seuran valmennuslinjaa. Joukkueet ovat siis jatkossakin yhteydessä Jaakkoon toimintaansa liittyvissä asioissa.

”Olen iloinen päästessäni keskittymään tiiviimmin joukkuetoiminnan kehittämiseen. Aiemmin olen enimmäkseen seurannut sivusta, mutta nyt pääsen auttamaan valmentajia heidän ”arkityössään” kentällä”, Jaakko kommentoi oman toimenkuvansa muutosta.

Työntekijät työskentelevät jatkossa samassa toimistossa Muuramen Sykkeen kanssa osoitteessa Virastotie 2 (R-kioskin vieressä). Tavoitat työntekijät seuraavista sähköposteista ja puhelinnumeroista:


Muuramen Yritys ry

y-tunnus: 0208437-5

Virastotie 2, 40950 Muurame