
Muuramen Yrityksen hallitus on kokouksessaan 7.5.20 päättänyt, että seuran joukkueet saavat seuran ohjeita noudattaen ja oman harkintansa mukaan aloittaa pienryhmäharjoittelua 12.5. alkaen. Seuran ohjeet on käyty läpi jalkapallojoukkueiden toimihenkilöiden palaverissa 11.5. ja ohjeistus löytyy myös seuran materiaalipankista. Mikäli joukkue on ilmoittanut aloittavansa pienryhmäharjoittelun (osa on päättänyt olla aloittamatta vielä toimintaa) ohjeistusta tulee noudattaa tarkasti, jotta voimme jatkaa harrastamista mahdollisimman turvallisessa ympäristössä vallalla oleva erityistilanne huomioon ottaen.
Tällä tietoa ns. normaalimpaan joukkueharjoitteluun päästään palaamaan 1.6. alkaen ja myös jalkapallon sarjatoiminta on käynnistymässä kesäkuun aikana.
Mikäli ryhmän toiminnassa havaitaan ongelmia ohjeiden noudattamisessa, on seuran hallituksella oikeus perua kyseisen ryhmän lupa pienryhmäharjoitteluun. Huomaattehan myös, että emme voi näiden ohjeiden avulla kuitenkaan taata, että kukaan ei sairastuisi koronavirukseen, joten jokaisen perheen tulee itse harkita osallistumisensa toimintaan.
Salibandyjoukkueet aloittavat pääosin harjoittelunsa 1.6. alkaen, mutta mikäli joukkue päättää aloittaa toimintaa aiemmin - on heidän noudatettava annettuja siltä osin, että ne soveltuvat myös salibandyyn.
Hyviä ja turvallisia harjoituksia kaikille!
Muuramen Yrityksen hallitus
| 21.10.2025 08.13 | Syyskokous lähestyy – tule mukaan vaikuttamaan! |
| 15.10.2025 09.25 | Seuran kasvatti Atte Mutikainen nimetty lokakuun Tähtitarhaan |
| 01.10.2025 09.26 | Äänestä seuraamme LähiLahjoitus-kampanjassa! |
| 30.09.2025 12.34 | Ilmoittaudu mukaan syysloman jalkapalloleirille! |
| 24.09.2025 07.00 | 🙌 Valmentajan päivä 25.9. – #kiittikoutsi 🙌 |
| 22.09.2025 16.00 | Popinniemen Ponnistus vei Roots Cupin finaalin – MuurY taisteli urhoollisesti |