Nappulaliigassa opitaan jalkapallon perustaitoja oman joukkueen kanssa. Toiminta on tarkoitettu 5-7-vuotiaille tytöille ja pojille! Nappulaliigassa pelataan kesän aikana myös neljä turnausta Muuramessa muita Nappulaliigan joukkueita vastaan.
Nappulaliigajoukkueet harjoittelevat kesäkauden ajan (touko-kesäkuu ja elo-syyskuu, heinäkuun lomalla) kerran viikossa. Lisäksi harjoitusjoukkueiden kesken pidetään turnauksia kesän aikana.
Joukkueet:
Nappulaliigajoukkueet kootaan pääasiassa asuinalueet ja kaveritoiveet huomioon ottaen. Teemme parhaamme, jota jokaisella olisi väh. yksi tuttu kaveri lähipiiristä/koulusta/eskarista samassa joukkueessa. Pyrimme tekemään joukkuejaot mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta joukkue ryhmäytyisi omaksi ryhmäkseen.
Ohjaus:
Jotta nappulaliiga voi toimia, tarvitaan myös vanhempien apua toiminnan järjestämisessä. Niille vanhemmille, jotka ovat aktiivisesti ohjaustoiminnassa mukana koko kesän, korvataan toimintaan osallistuminen seuran asusteella. On ensiarvoisen tärkeää tarjoutua mukaan avuksi, jotta varmasti saamme riittävästi valmentajia joukkueisiin. Joukkueen koko on max. 12 henkilöä ja viittä lasta kohti on hyvä olla yksi valmentaja.
Varusteet:
Treeneissä tulisi olla mukana oma juomapullo, vedellä täytettynä. Kengiksi kelpaavat lenkkaritkin, jos nappulakenkiä ei vielä ole, suosittelemme kuitenkin nappulakenkien ostoa. Lisäksi AINA tulee olla säärisuojat, jotka ovat jalkapallossa pakollinen suojavaruste. Seurakauppamme on Stadium Jyväskylä, josta löytyy alueen kattavin valikoima jalkapallovarusteita. Kysy myyjiltä neuvoa, mikäli jalkapallovarusteet eivät ole entuudestaan tuttuja. Muista mainita kassalla, että olette Muuramen Yrityksen nappulaliigalaisia, voitte saada nappikset seura-/jäsenhintaan mikäli kyseinen tuote kuuluu seurahinnoittelun piiriin.
Muutoin laitattehan lapselle säänmukaisen asustuksen. Myöskin paikan päälle jäävät vanhemmat, muistakaa varustautua hyvin ja urheilullisesti.
Miten mukaan?
Lisätietoja toiminnasta:
Lisätietoja Nappulaliigasta saat Juniorivastaava Miikka Vitikaiselta, miikka.vitikainen@muuramenyritys.fi / 041 313 3202.
Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin.
25.06.2024 15.03 | Nappulaliigan kuvaus |
27.03.2024 16.00 | Nappulaliigaan ilmoittautuminen kesälle 2024! |